HoiLei koulutuksia ja työnohjausta ammattilaisille

Ohjaajakoulutukset Master Practitioner

HoiLei Ohjaajan peruskoulutuksen aikana opiskellaan miten toteuttaa systemaattisesti aktiivinen, vuorovaikutusta ja aikuisen pohdintakykyä (ns. reflektiivinen kyky) lapsesta ja vuorovaikutuksesta lisäävä HoiLei vuorovaikutusprosessi joko ryhmämuotoisesti tai perheiden kanssa. On mahdollista pätevöityä myös ohjaajaksi molempiin työmuotoihin.

HoiLein tekemisessä noudatetaan käsikirjaa.

HoiLein toteuttamisessa on tärkeää, että koulutettava oppii ja sitoutuu työskentelemään mallin mukaisesti. HoiLei malliin kuuluu vanhemman valmistelu työskentelyyn (HoiLei haastattelu), HoiLei istuntojen toteuttaminen mallin mukaisesti, istuntojen videointi ja palautteen kysyminen vanhemmilta.

Ryhmä HoiLei

Ryhmämuotoinen HoiLei on tarkoitettu vanhemmille ja vauvoille/taaperoille. Ryhmät ovat suljettuja ryhmiä ja työskentelevät usein jo raskauden ajalta alkaen. Ryhmien koko on pieni (n. neljä vanhempaa) ja ohjaajia on kaksi.

Perhe HoiLei

Perhe HoiLeissä yksittäisen perheen (vanhempi + lapsi, molemmat vanhemmat + lapsi) kanssa toteutetaan noin seitsemän kerran hoitojakso. Intervention voi toteuttaa muun perhetyöskentelyn rinnalla, se vie aikaa jokaiselta tapaamiselta n. 30 – 40 min. Jotta Perhe HoiLei voi päästä tavoitteisiinsa, täytyy se kuitenkin tehdä jaksona, systemaattisesti (noudattaa manuaalia) ja käyttää siihen kuuluvaa videotyöskentelyä.

Terapeuttinen Perhe HoiLei

HoiLeitä voidaan toteuttaa perheessä myös pidempikestoisesti. Tällöin työskentelyyn kuuluu mm. perhe MIM ja reflektiivinen aloitustyöskentely. Terapeuttista, n. 12 kerran HoiLeitä voivat tarjota Master Level Practitioner HoiLei koulutetut ohjaajat (HoiLei terapeutti).

HoiLei sijaisperheiden kanssa

HoiLeitä voidaan toteuttaa myös sijaisperheiden kanssa. Tällöin on tärkeää huomioida lapsen mahdollinen traumatausta sekä uuden ihmissuhteen luominen. Sijaisperheiden kanssa työskennellään usein ryhmämuotoisesti.

Koulutusohjelmat HoiLei ohjaajille

Johdantopäivä HoiLei työskentelyyn (1 päivä)

HoiLei Ryhmä- ja Perheohjaajakoulutuksiin kuuluu pakollinen johdantopäivä. Päivän aikana opiskellaan HoiLei työskentelyn tavoitteet (Emotionaalisen saatavillaolon teoria, Reflektiivinen työskentely, Tunnesäätelyn tukeminen).

Johdantopäivän jälkeen voi osallistua joko Ryhmä-, Perhe (tai molempiin) tai sijaisvanhemmille suunnattuun ohjaajakoulutukseen.

HoiLei Ryhmäohjaaja

(raskausaika, vauvaryhmä ja taaperoryhmä)

Koulutus tapahtuu kahdessa osassa johdantopäivän jälkeen, yhteensä 1 + 2 päivää. Ensimmäisen jakson jälkeen aloitetaan oma työskentely. Koulutuksen aikana on mahdollista suorittaa loppuun varsinainen HoiLei© Ryhmäohjaaja pätevöityminen. Tämä edellyttää kahta videoitua työnohjausklippiä omasta työskentelystä ryhmän kanssa. Nämä valmistellaan toiselle, työnohjaukselliselle koulutusjaksolle erillisten ohjeiden mukaan (mm. vain osa videosta katsotaan yhdessä, mukana valmiit kysymykset).

HoiLei Perheohjaaja

(raskausaika, ikäkaudet 2 kk – 9 v)

Koulutus tapahtuu kahdessa osassa johdantopäivän jälkeen, yhteensä 1 + 2 päivää. Ensimmäisen jakson jälkeen aloitetaan oma työskentely. Koulutuksen aikana on mahdollista suorittaa loppuun varsinainen HoiLei© Perheohjaaja pätevöityminen. Tämä edellyttää koulutuspäiviin osallistumisen lisäksi kahta videoitua työnohjausklippiä omasta työskentelystä ryhmän kanssa. Nämä valmistellaan toiselle koulutusjaksolle erillisten ohjeiden mukaan (mm. vain osa videosta katsotaan yhdessä, mukana valmiit kysymykset). Perheohjaajakoulutuksessa keskitytään erityisesti haastavien vanhempien ja lasten kanssa työskentelyyn (traumanäkökulma).

HoiLei Sijaisperheille

(ensisijaisesti pienille, 1-5 vuotiaille lapsille ja heidän perhehoitajilleen)

Kolmipäiväinen koulutus opastaa sekä teorian että käytännön tasolla HoiLei sijaisperheille ryhmämallin toteuttamista ja edellyttää 1-päiväisen Johdanto HoiLei työskentelyyn -koulutukseen osallistumista. Käytännön konkreettiset esimerkit ja harjoitukset vaihtelevat tutkimustietoon tutustumisen kanssa. Osallistujat saavat käyttöönsä HoiLei sijaisperheille -käsikirjan, jossa koulutuksen keskeisimmät sisällöt esitetään tiivistetysti.

Vuorovaikutusleikkien lisäksi koulutuksessa tuodaan esiin musiikin ja laulamisen merkitystä vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen tukemisen näkökulmista. Koulutuksen olennainen osa on dialoginen ja reflektiivinen keskustelu, jolloin yhteiseen ymmärryspankkiin saadaan myös osallistujien oma ammatillinen osaaminen ja näkökulmat. Samalla tärkein, eli nivoutuminen omaan arkeen toteutuu.

Katso tulevat Johdantopäivät, Ryhmä- ja perheohjaaja sekä Sijaisvanhemmille -koulutukset

Ryhmä HoiLei

Lue lisää

Perhe HoiLei

Lue lisää

Perhe HoiLei

Lue lisää

Sijaisperheille

Lue lisää

HoiLei
Master Practitioner
– HoiLei Terapeutti

Syventävään HoiLei perheterapeuttiseen koulutukseen voi hakeutua ohjaajapätevöitymisen jälkeen. HoiLei Master Practitioner koulutus antaa valmiudet:

  1. perheen vuorovaikutusmallien syventävään tarkasteluun Perhe MIM aloitustyöskentelyn avulla,
  2. systemaattisen vanhemman reflektiivisen kyvyn (RF) havainnointiin RF-asteikkkoa käyttäen,
  3. pidemmän (8-10 krt) terapeuttisen Perhe HoiLei työskentelyn toteuttamiseen uuden Master Practitioner -käsikirjan avulla,
  4. omien ammatillisten taitojen syventämiseen koskien sekä emotionaalista työskentelyotetta että reflektiivisten taitojen kehittymistä.

Hoivaa ja leiki perustuu mentalisaatioteoriaan (vanhempien mentalisaatiokyvyn tukeminen) ja Theraplay®-vuorovaikutusterapiaan.

Terapeuttinen Perhe HoiLei

Terapeuttinen Perhe HoiLei voidaan toteuttaa 3 kk – 9 v ikäisen lapsen kohdalla perheen kotona tai työpisteessä. Aloitustyöskentelyssä vanhempia tavataan 3 kertaa, toteutetaan Perhe MIM, MIM haastattelu sekä reflektiivinen videopalaute.

HoiLei istuntotyöskentely (1 krt 60 min, 7 tapaamista) videoidaan ja vanhempia tavataan 3 kertaa videotyöskentelyn merkeissä. Master Practitioner -tason ohjaajat saavat käyttöönsä oman, syventävän käsikirjan intervention toteuttamiseen.

Master Practitioner -koulutus

Kuusipäiväisen koulutuksen aikana opetellaan uudet menetelmät ja niiden käyttöönotto sekä harjoitellaan oman emotionaalisen ja reflektiivisen työotteen kehittymistä ja uuden käsikirjan käyttö. Koulutukseen kuuluu myös 6 ryhmätyönohjauskertaa, joissa käsitellään omia tapausesimerkkejä.

Koulutus tapahtuu kolmessa osassa, 2 + 2 + 2 päivää. Ensimmäisen jakson jälkeen aloitetaan oma työskentely. Koulutuksen aikana on mahdollista suorittaa loppuun HoiLei© Master Practitioner pätevöityminen. Tämä edellyttää koulutuspäiviin osallistumisen lisäksi osallistumista työnohjaustapahtumiin.

Seuraavat koulutukset: Master Level -koulutuksiin voi hakeutua HoiLei ohjaajapätevöitymisen jälkeen avoimella hakukirjeellä.